Joulu

Hyvää Joulua

24 december, 2019

Hyvää Joulua 🎅 Ja niin meni taas yksi jouluaatto ja maha on täynnä. Ulkona on ollut märkää, pimeää ja vesisadetta, ja muutama plussaaste. Siis sopiva ilma, juuri minun makuinen talvisää 😀

Oltiin taas tänäkin vuonna äitin luona viettämässä Joulua. Minä ja minun kolme lasta, ja minun veli tuli Tukholmasta. Syötiin hyvää jouluruokaa ja juotiin joulutorttukahvit.

Paketit jaettiin ja telkkarissa oli Aku Ankka jota kukaan ei katso mutta silti se pitää olla päällä.

Sain lopulta eilen illalla valmiiksi villapuseron jonka meinasin antaa äitilleni syntymäpäivälahjaksi. Syntymäpäivä oli ja meni. Maaliskuussa. No siitä tuli kombineerattu syntymäpäivälahja ja joululahja. Lainasin kirjastosta kirjan viime talvena, siitä löysin tämän ohjeen. Kerkesin kutoa takaosan ja puolet etuosasta, ja sitten palautin kirjan kirjastoon ja sen jälkeen en sitä sieltä enää löytänyt. Eli loput puserosta sain tehdä summassa. Mutta sopi se äitini päälle ainakin.

Loppupäivä on otettu rauhallisesti. Tytär sai uuden pelin, Twister ja sitä ollaan pelattu monta kertaa.

 

Ja otetaanhan taas tänä jouluna tämä. Sylvian joululaulu Jarkko Aholan laulamana. Niin paras.

Hyvää aattoillan jatkoa! 

❤️

Kati

You Might Also Like...