Ruoka ja juoma

Osta ruokaa netin kautta

25 mars, 2020

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä

Huomenta päivää 🙂 Tuulinen päivä tänäänkin, mutta ovat luvanneet +10 astetta täksi päiväksi.

Viime viikkoina olen tilannut aika paljon ruokaa netistä, ettei tarvi käydä kaupoissa niin paljon. Ennen ruukasin käydä ruokakaupassa joka päivä. Mutta nyt olen vähentänyt sitä noin kerran viikkoon. On hyvä että pystyy tilaamaan kotiin ruokaa nyt. Meidän pienellä paikkakunnalla ei valitettavasti ole niin paljon eri paikkoja josta saa paketit kuljetettua ihan kotiovelle asti. Mutta *Matsmart on yksi paikka josta pystyy. Siksi olen käyttänyt Matsmartia paljon. Ja siellä on hyviä hintoja, säästää samalla rahaakin.

Minähän asun ruotsissa, ja käytän ruotsalaista Matsmart- sivua. Joten en ole varma minkälaiset kotiinkuljetusmahdollisuudet on suomessa. Mutta luulen että sielläkin voi saada toimituksen kotiin asti.

*Kookosmaitoa on hyvä olla kotona nyt, se säilyy kauan ja sitä voi käyttää kerman tilalta.

 

Tämä riisi näyttää hyvälle. Löytyy *TÄÄLTÄ.

 

Nämä maissikakut on hirveän hyviä! Näitä meillä on nyt.Tilasin myös grillimakuisia, mutta ne ei ollut yhtä hyviä kuin nämä tilli ja ruohosilulinmakuiset. Löytyy *TÄSTÄ.

 

Monet tilaa nyt netistä, esimerkiksi Matsmartista, joten toimitusajat ovat pidempiä kuin tavallisesti tällä hetkellä. Siksi kannattaa tilata hyvissä ajoin. Minä tein uuden tilauksen taas toissapäivänä.

Nyt hommiin, nähdään ehkä myöhemmin 🙂

 

Hyvää päivänjatkoa!

❤️

Kati

You Might Also Like...