Arki

Ensikerta…

20 november, 2020

…kasvomaski päällä tänään. Ja olo oli kuin joku olisi tiputtanut minut jostain kaukaisesta ulkoavaruuden planeetalta tänne meidän kaupungin apteekkiin. Ihmiset tuijjotti kuin olisivat nähneet alienin.

Tämähän on siis ruotsi. Täällä viranomaiset ei suosittele kasvomaskien käyttöä – koska me ei kuulemma osata käyttää niitä oikein. Ja ne ei auta.

Joo.

Tavallisesti tilaan kaikki mitä pystyy netin kautta ja kotiin ovelle kuljetettuna. Esimerkiksi apteekki-ostokset teen tavallisesti näin. Mutta tänä iltapäivänä minun oli pakko käydä apteekissa. Joten päätin panna maskin päälle.

Minulla oli myös silmälasit päällä. Kun tulin sisälle apteekkiin ulkoa kylmästä, lasit höyryyntyi kokonaan enkä nähnyt mitään. Olin varmaan aikamoinen näky.

Lopulta otin silmälasit pois mutta maskin pidin.

Ruotsilla on ollut alusta asti poikkeava taktiikka tämän pandemian kohdalla. Täällä ei esimerkiksi melkein kukaan käytä maskia. Ja niin täällä onkin paljon tartuntaa.

Mutta eiköhän se joskus helpota.

Tässä alla hyvä artikkeli aiheesta. Se on ruotsiksi.

https://www.svd.se/hur-kunde-det-ga-sa-galet-kring-munskydd-i-sverige

Hyvää illanjatkoa 🍂

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    HennaMar
    21 november, 2020 at 08:21

    Tuntuu kummalliselta, että siellä tosiaan on näin erilaiset käsitykset.

    • Reply
      Kati
      21 november, 2020 at 11:13

      On se kyllä kummallista. Minä olen koko ajan toivonut ja odottanut että täällä ruotsissakin tulisi tiukemmat rajoitukset.

Leave a Reply