Viljely

Viljellä syötävää

5 juli, 2018

Olen viime vuosina tullut enemmän ja enemmän kiinostuneeksi viljlystä ja varsinkin syötävän viljelystä. Meillä kasvaa sisällä ikkunanlaudoilla nyt tomaattia, paprikaa, chiliä ja basilikaa, jota istutin siemenistä tammi-helmikuussa. Ulkona meillä on omenaa, kirsikkaa, viinimarjoja (punainen, musta ja valkoinen), ruusukvitteni, metsämansikka, ruohosipuli, peruna ja sipuli. Ja lisää tomaattia 😀

Tässä kuvassa on tämän päivän sadonkorjuu. Siis ei kovin paljoa vielä.

Olen lukenut vähän permakulttuurista, ja se vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta. Luin mm että jotkut kasvit viihtvät hyvin yhdessä. Siksi istutin metsämansikoita ja ruohosipulia meidän kirsikkapuun alle. Luin että ne sopii hyvin yhteenistutettuna.

Olen katsonut You tube-kanavaa The Gardening Channel With James Prigioni. Oikein mielenkiintoista nähdä kuinka he ovat luoneet Food Forestin omaan puutarhaansa.

Haluan istuttaa enemmän hedelmäpuita puutarhaan, ja vadelmia. Ja ensi vuonna myös enemmän perunaa ja sipulia. Olen säästänyt siemeniä omenista ja laittanut ne jääkaappiin. Ajattelin kokeilla istuttaa ne ja nähdä tuleeko niistä mitään.

Hyvää päivänjatkoa!

Kati

 

You Might Also Like...

No Comments

    Leave a Reply